I am not an adventurer by choice but by fate

Sanoi entinen isäntä.

Phuket. Ao Chalong. Matkaopas sanoi, että tänne ei kannata majoittua koska täällä ei ole mitään. On täällä. Nyt nimittäin löytyi se siirtomaa-aikainen dekadenssi.


Menen asioiden edelle.

Edellisen postauksen jälkeen on taas tapahtunut kaikenmoista in real life ja pään sisällä. Silloin sunnuntaina menin tosiaan ensin pikkukiinaan, jossa heti alkutekijöiksi törmäsin sellaiseen keppiäijään. Semmoinen kylähullu. Tiedätte tapauksen. Tunnistin äijän heti ja se tunnisti mut. Viitoi luoksensa, mutta en mennyt. Olisi ehkä pitänyt. En tiedä mitä asiaa sillä olisi ollut ja harmittaa, että valitsin olla menemättä.

En ymmärrä, miksi aina vedän puoleeni kaikenmoisia outoja tapauksia. Tai myönnän kyllä, että en minä kovin kauaa viihdy edes turvallisen porvarillisissa piireissä (no offence). Tuli mieleen Tsehovin lausahdus kirjeessään veljelleen "sinun pitäisi pitää muistakin, kuin kissoista ja juopoista". Minä pidän. Mutta pidän kissoista ja juopoista eniten, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Kun tällä tavalla on vapaa niinkuin minä, niin sitä alkaa ihmettelemään miksi jotkut ihmiset vain osuvat matkan varrelle. Joka päivä tulee joku omituinen tunnistaminen ja vahva kontakti johonkuhun aivan ventovieraaseen. Usein se ei kestä kuin hetken , mutta niistä tulee hyvä mieli. Ne tilanteet eivät ole latautuneet millään tavalla. En minä halua niissä tilanteissa toiselta mitään ja uskon , että ei se toinenkaan. Se on vain joku "hei. Minä olen tässä. Sinä olet siinä. On turvallista ja ihan kiva että ei olla yksin" -tyylinen juttu. Huomaa vain hymyilevänsä ventovieraalle ja toinen hymyilee takaisin. Mod ja cool.

no se siitä. Kiinassa söin durian-hedelmän, jonka pitäisi haista pahalle. Ei se niin pahalle haissut. Näytti vähän sikiölle, mutta maistui erinomaiselle

Durian Grayn muotokuva

ja menin.....hierojalle. Olen lypsylehmä. En kauaa miettinyt, kun tarjolla oli lompsan kuppauksen lisäksi kuppausta. Hieroja oli filippiino ja hyvä hieroja. Alaselkä ja alaraajat aivan jumissa. Pakarat aivan tulessa. Pitäisi nukkua ilman tyynyä hänen mukaansa. Kokeilen. Kuppaus jännitti. Että onko se verikuppausta. Ei ollut. Ihan alipanemetkuja vaan vaan oli se jännää, että ne alaselässä olleet kupit olivat aivan höyrystyneet, kun yläselässä eip ollu mittään. Kuumuutta kuulemma sisäelimissä.

lypsylehmää kupataan

Siit sit syömään kiinankeittoa ja kävelemään kohti taidemuseota, jossa oli Dalin ja Van Goghin näyttelyt. Tai ei esillä ollut juurikaan heidän teoksiaan, vaan näyttellyissä oli tarkoitus paljastaa ihminen taiteilijan takaa ja sehän minua kiinnosti.

kiina

 

bisnes

 

Matkalla maisemat muuttuivat. Miksi bisnesmaailmassa isoin ja kiiltävin on aina paras?


No se näyttely sitten. Vaikea on sanoiksi pukea. Ehkä eniten minuun vaikutti, että kummallakin tyypillä oli vaikeuksia kestää omaa lahjakkuttaan. Dali ratkaisi tilanteen alkamalla Daliksi ja brändäsi itsensä ja kehitti omaa daliuttaan pidemmälle ja omien sanojensa mukaan kauemmaksi itsestään. Van Gogh taas jotenkin tuntui musertuvan omaan hyvyyteensä. Kummallekaan ei riittänyt ilmaisukeinoksi se mitä he tekivät vaan piti olla enemmän. Dali löysi Galansa Vincent ei. En tiedä oliko tuo se ratkaiseva ero, miksi toisen kohtalo oli tulla yksin hulluksi kun toinen sai olla jonkun rakastama hullu. Ehkä se Gala oli merkittävä ero. Eos.

hysterical but aerodynamic female

No näyttelyt olivat myös hauskoja ja koskettavia. Dali-osasto oli minulle kiinnostavampi, koska se Vincet-puoli oli sellainen valtava video-installaatio, joka oli toki koskettava mutta vähän turhan pateettinen minun makuuni.

Sit kämpille ja hindumenoihin, josta en ymmärtänyt mittään. Ikäänkuin ehtoollista nauttivat ja joku kulki verhon takana. Lopuksi juotiin jotakin hedelmäkiisseliä, joka oli erinomaista ja takaisin kämpille.

Siellä tapasin Jimin. Jim oli ca. 70. Vietnamin veteraani. Oli nurkilla katselemassa vanhoja mestoja ja tutkimassa mystisiä ilmestyksiä. Hän keräili suomalaisia kivääreitä ja kasvatti kukkia perhosille ja oli kesyttänyt kotonaan Floridassa  lintuja ja käärmeitä ja oli asunut alaskassa ja oli sosialisti ja naturisti ja kalastaja ja vaikka mitä. Juttua riitti ja kuuntelin. Sodasta ja tappamisesta ja sivistyksen ohuesta pintakerroksesta ja siitä miten tappaja-apinaksi tullaan nopeasti, mutta siitä pois pääseminen on jo toinen juttu, hän kertoi kovinkin avoimesti. Hän sanoi, että se yhteenkuuluvuuden tunne on juovuttavaa. Miehet saavat sen helpoiten tappaessaan ja toimiessaan ryhmässä ja  naiset synnyttäjinä (hänen väitteensä. En ota vastuuta näistä sanoista.).   Se oli hyvä ja pitkä keskustelu.

http://www.youtube.com/watch?v=iR4sT7UaJQM

Kärme syö kalan.


Ma aamulla oli jostakin syystä krapula ja hengasin koko päivän mestoilla odottamassa lentoa. Lento tuli minä menin. Saisivat ottaa Singaporen budjettiterminaalista mallia. Kivat tilat ja ilmainen netti.

Phuketissa maksoin itseni kipeäksi taksista mestoille. Vähän vajaan tunnin matka tosin ja jonkin sortin taksimafia täällä on joten en jaksanut kuin tinkiä summan puoleen ja menox. Mestat on tosiaan dekadenssit. Siistiä. Ranskalainen isäntä. Dimmer for the girls you know. Hyvin vapaamielistä. Kadulla kaikki naiset ja naisilta näyttävät huutelevat perään. Hämmentävää. Lievensin hämmennystä syömällä ja menemällä parturiin. Nainen tai naiselta näyttävä ei osannut leikata eikä myöntää että ei osaa leikata, mutta onneksi toinen nainen (no sillä oli lapsi, että ehkä se oli) tuli apuun. Nyt on lyhyt tukka. Näytän britiltä. Ja nuorelta. Kasvaa se takaisin. No tämä toinen nainen  (joka nauroi kuin Tom Hulce Amadeuksessa) paritti minut ohimennen ystävälleen ladyboylle ja tyrkkäsi meidät baariin. Kokeilumielellä nääs. Ei hyvä kokemus. Ei yhteistä kieltä. Ei yhteistä kulttuuria. Ei yhteisiä intressejä. Eikä siitä eroon ilman itkua ja rahaa päässyt. Oikeastaan aivan sekopäinen meininki täällä ja minä olen liian kiltti sanomaan ei. Pitää opetella. Valkoisen miehen syndrooma. No tuli syötyä heinäsirkkoja ja jotakin muuta paistettua ötökkää.

Ja nyt sit makaan siirtomaatunnelmissa kattotuulettimen alla, niinkuin Martin Sheen konsanaan ja krapuloin ja morkkistelen omaa kiltteyttäni ja mitä se minulle aiheuttaa (huolta ja rahanmenoa) ja on kuuma. Illalla taas tytöt ja tytönnäköiset täyttävät baarit viisikymppisten rappeutuneiden brittiäijien kanssa ja etc ad inf. Minä jään illaksi kämpille. En jaksa mennä sanomaan ei. 


Ostoslistalla sadetakki. Lampun ostin eilen kadulta.

Huomenna aamulla saarelle.

Lailla Feenix-linnun

Korjasin siis fliparit. Superliimaa muutaman kerran ja a vot. Toki tosin tekisi mieleni ostaa Conversen sellaset tosipäheet sandaalit, kun täällä on alennusmyynnit ja sillee ja aloin muutenkin tuhlaamaan rahaa.

Eilen lähdin siis kylille jonkinmoisella suunnitelmalla. Yksin matkustaessa (ja ollessa) on se hyvä puoli, että aina voi vaihtaa suunnitelmia vailla suuria neuvotteluita. Harmi vain, että tehdyistä päätöksistä ei voi silloin syyttää ketään muuta.

Tää meni ny väärään paikkaa. Mut siinä dumplingseja. Ja niitä riitti.

Nosiis. Päräytin metrolla keskustaan (hostellilta on vajaa 10 km sinne) ja lähdin taivaltamaan kohti pikku-intiaa. Matkan varrelle osui dumplingifestarit.

Ne oli perustettu, kun joku tyyppi jossakin kylässä oli jotenkin tekemisissä jonkun toisen tyypin kanssa ja se tilanne sitten meni silleesti, että tää eka tyyppi menetti elämänhalunsa tän toisen tyypin kanssa ja hyppäs jokeen 62-vuotiaana. No kyläläiset jostakin syystä tykkäs tästä tyypistä ja yritti naarata sitä joesta, mutta ei löytänyt sitä ja sit ne jostakin syystä päätti järkätä dumplingifestarit.

Tää on se tyyppi joka män jokeen

No sitä ennen muuten piipahdin taas hindutemppelissä ja törmäsin kiinalaisiin chi kong (tms.) parantajamuoriin, joka ennusteli mulle omiani ja antoi ohjeet väsymyksen välttämiseen, hartiajumiin ja peukalon pehmentämiseen. Ennustuksista huolimatta siitä tuli hyvä mieli. Niin auki olevia ihmisiä. Täysin pelottomia sanomaan ja toimimaan uskonsa pohjalta toista kuitenkaan tuomitsematta. Herkistyin tästä niin, että luovuin suunnitelmista ja aloin vain ajelehtia sinnetänne. Ostin lottoarvan ja söin pari dumplingia ja hengasin itseni hierojalle. Setä hieroi eka jalat ja sitten hartiat. Oikein hyvä. Maksa ja munuaiset ovat kuulemma ärtyneet. En ihmettele.

Sit alkoi aurinko paistamaan ja muistin, että olen albiino ja piti mennä ostoshelvettiin ostamaan rasvaa. Sieltä ne Converset jäivät kaihertamaan. Ehkä pitää tänään mennä hakemaan ne pois. Jos shoppailla haluaa, niin tämä on kyllä oiva paikka siihen.

Intia oli nurkilla joten kävelin sinne ja sitten arabiaan, jossa söin sellaisen rasva-vehnä-muna-sardiiniletun/piiraan. Oli hyvää. Tulinen soosi viilensi mukavasti ja arabiassa en päässyt moskeijaan, kun vierailuajat vääräuskoisille oli mennyt jo.
Matkalla Arabiaan löysin Tarot-mestan. Olisin mennyt, mutta ennustaja oli lomilla. No mulla on hänen fb-osoitteensa (sic!), joten paluumatkalla pikku tarotit voisi olla paikallaan.

Vaeltelin kohti erästä museota ja mietin niitänäitä ja olin yksin ja tunsin olevani tuomittu yksinäisyyteen ja epäonnistunut ihminen ja olin kateellinen kaikille jotka eivät näyttäneet olevansa yksin ja muuta mukavaa märehdin. Päädyin taas jollekin ostarille jossa taas meinasin lievittää yksinäisyyttäni ostamalla jotakin. En ostanut. Jatkoin matkaa ja ihan sattuman johdattamana eksyin teatterikompleksiin. Siellä oli jotkut festarit ja seinillä mainoksia. Yksi ranskalainen klovnijuttu jotenkin alkoi kiinnostamaan, mutta ajattelin että en jaksa. Jatkoin matkaa ja tupsahdin lippukassalle. Siellä pyöri mainos, jotta em. esitys menisi parin tunnin päästä ja tilaa on. Ostin lipun ja menin ulos lukemaan ja lepäämään (alla 6 tuntia kävelyä) ja olemaan. 

Luin ja olin ja lepäsin ja menin katsomaan esitystä. Se oli semmoinen klovnipohjainen miimijuttu tai miimipohjainen klovnijuttu. Yhden miehen show. Ja enpä ole ääneen estottomasti nauranut hetkeen. Ja lopussa tuli poru vielä.

Kerron tämän siksi, että aiemmin päivällä mietin, että olenko kykynemätön innostumaan mistään ihmisten joukossa. En ole. Se oli helpotus minulle. En nyt välillä innostu asioista, joista moni innostuu mutta kyllä tuommoinen avoinsydäminen rehellinen esitys saa minut mukaansa. Totta kai tunsin myös kateutta esiintyjää kohtaan (koska hän oli esiintyjänä vapaa olemaan vailla mitään puristusta tai vihaa tai jotenkin hyvällä tavalla sujut pelon kanssa- turha analysoida- ja fyysisesti taitava. Niin taitava että se ei edes näkynyt.), niitä tyyppejä kohtaan joita se kaappasi lavalle (olisin halunnut lavalle ja samalla pelkäsin jos joudun sinne), mutta no - ammatin varjopuolia. Ei se pieni mustasukkaisuus saanut minua pitämään sitä huonompana kuin se oli. Kai sitä esiintyjänä aina katsoo juttuja myös siltä kantilta, että miten minä tuon tekisin. Se estää nauttimista ja kosketetuksi tulemista, mutta siitä olin iloinen että en ole vielä (enkä oikeastaan läheskään) kylmä. Analysoin kyllä paljon, mutta on minussa vielä elossa sekin puoli jonka ei tarvitse pilkkoa asioita vain sen takia ettei ymmärrä, että jotkut asiat ovat pilkkomattomia. Tai ainakaan ne eivät pilkkomalla parane.

Diipadaaaaaaaaapa.

No joo. Olin iloinen. Yksin tosin, mutta tyytyväinen huomiostani. Teille -rakkaat matkakumppanini- jaan tämän siksi, että te olette matkakumppaneitani ja myös kokemusten jakaminen on tärkeää. Tai sitten ihan vain narsistisista syistä hölötän että minäminäminäminä. Saatte itse päättää.

Singaporen kaupunginteatteri

 

 

 

 

 

 

 

 

Sit menin mestoille. Mestoilla en ole tavannut ketään. Ehkä en ole itse kiinnostava, mutta kaikki täällä räplää läppäriä. Siihen on reissailu mennyt. Minäkin olen yhteydessä teihin siellä jossakin (ja keitä siellä nyt onkaan), mutta en näihin jotka olisivat samassa tilassa ja ajassa kanssani. No sellaista se nykynuariso on.

Aamulla katselin, kun yksi ihminen teki omat aamurukouksensa omalla pedillään häiryyntymättä, häpeämättä ja häiritsemättä muita. Ihailin vakaamuksen rohkeutta ja toivoin itselleni samanlaista vakautta.

No kai tää on kaikille enemmän tai vähemmän etsimistä.

Marina Bay stand tai 1/3 siitä

 

 

Hyvää sunnuntaita kaikille rakkaille, tutuille, tuleville ja tuntemattomille. Mulla on treffit digitalisoidun Van Goghin kanssa ja lounas Kiinassa ja illalla ajattelin mennä Sri Lankaan.


Ja sitten katsomaan mikä toteutuu.

Flippareiden nousu ja tuho

Täällä on kallista!

Tai siis kalja on kallista. Ruoka ei. Perusbissestä peruspubissa saa maksaa 7e. Ruokaa saa kikkareista parilla eurolla. Taidan keskittyä syömiseen ja kävelyyn. Paree niin.

Ensimmäinen yö takana ja jonkinmoinen jetlagi ja siitä selviäminen takana. Joosen taktiikka jetlagiin on nukkua vuorokausi kiinni eikä valvoa. 10 tuntia unta takana. Kahden vuorokauden unisaalis on siis jotakuinkin 25h. Born to be a sleeper. Jotkut ovat. Omituisia unia näin. Hampaat putos taas ja sitten näin unta yhdestä vanhasta lukiokaverista jota en ole nähnyt sitten vuoden 1995 ja nyt in real life se pyysi mua tänä aamuna fb-kaveriksi. Hämmentävää.

Uni ei ollut seksuaalista luonteeltaan.

Eilen käppäilin ympäri Katongia. Siisti ranta. Ihmiset grillaa perheittäin. Alamittaiset thaimaalaiset huorat päivystävät. Pimeää, kuumaa, kosteaa. Yksinäisyyttä mietin ja olin yksin. Kontrasti pariin viime viikkoon oli valtava. Mutta toisaalta pari viime viikkoa eivät olisi ehkä olleet niin mukavia ellen olisi tietänyt lähteväni. Sepä se kai se "täysiä elämisen" salaisuus on. Tietää lähtevänsä. Joskus luulin että se johtaa siihen, että yrittää repiä elämästä kaiken nautinnon, mutta kai se oikeastaan on sitä että nauttii tilanteesta täysillä ja antaa sen johtaa mihin tahansa seuraavaan tilanteeseen ja nauttii sitten siitäkin. Mutta sitten toki tavallaan vain ajelehtii. Missä on kontrolli? Mitä on kontrolli? Onko se tarpeellista jos nyt kuitenkin on sen verran "hyvä" ihminen että alamittaiset thaimaalaiset huorat säälittävät  enemmän kuin kiihottavat? Emmää tiä. Moraalinen patetia tähän heti aamutuimaan vassokuu vaan.

Uudet flipflopit kuolivat ennenkuin sain niistä rakkoja. Ehkä se oli jumalallinen väliintulo. Ai niin. Kävin illalla hindutemppelissä. Jännä kokemus. Vaikea selittää. Siellä jengi seurusteli keskenään ja välillä heittäytyi avoimesti palvomaan jotakin jumalaa. Olin liikuttunut ja ulkopuolinen kun en osannut. Toisaalta osasin. Tai tuntui ihan asiaan kuuluvalta että en osannut. Tai en ollut ulkopuolinen siksi että kukaan muu olisi pitänyt minua ulkopuolisena. Juttelin siinä sitten yhden srilankalaisen opettajan kanssa jonka ensimmäinen kysymys oli että "koinko jotakin". Tavallaan hienoa että näkymättömästä voi puhua niin arkipäiväisesti ja paineettomasti.

Ugh. Menen aamutoimille ja ostamaan uudet fliparit. Ja kävelemään pikku-malesiaan, pikku-arabiaan, pikku-kiinaan ja pikku-intiaan. Ja syömään. Näe puoli maailmaa yhdessä kaupungissa.

Ses.





 

Hei hei Vaasa-Tampere ja Helsinki

Terppa rakkaat lukijani vuosien takaa ja teretulemas uudet naamat.

Niinkuin jotkut jo ovat saaneet tuta, olen vuosien varrella pitänyt matkoillani blogia ja niin taas tällekin reissulle ajattelin tehdä jonkinmoisen julkisen foorumin jossa voin kertoa niile, jotka ovat huolissaan että missä ja miten suurinpiirtein menee ja jakaakseni kokemuksia jonkun kanssa (koska yksin reissaamisessa on ongelmana se, että ei saa jakaa kokemuksia niin olkoon tämä yksi väline siihen) , ihan vain narsistisista syistä ja sitten on se tutuksi tullut diibadaapahuuhaa pohdinta, että mitvit tässä elossa oikein on kysymys. Uuden blogin (siis uusi osoite etc.) aloitin siksi, että minusta tuntui siltä että en halua niitä vanhoja kaivella.

Ensimmäinen postaus....aloitusvaikeuksia. Paljon on jo tapahtunut, mutta ei mitään kauhean konkreettista. Suunnitelma on siis olla nyt aluksi muutama päivä Singaporessa, sitten pari päivää Phuketissa ja sitten kuukaudesta kahteen eräällä saarella Phuketin edustalla. Paluulento Singaporesta on 1.8 joten jos sukeltamisen jälkeen (suorittanen divemasterin eli sukellusoppaan pätevyyden) aikaa jää niin emmäätiä mitä sitten. Kylään saa tulla. Joku oma pikku bungalovi mulla siellä saarella on.

Mutta mitä nyt hä? Aika jännä meno. Viimeaikoina on ollut niin paljon mukavia ihmiskontakteja ja konkreettista pakertamista, että omat tunteet ovat vähän hakusessa. Ilmeisen väsynyt olen, kun nukuin lentokoneissa varmaan 15 tuntia. Nukuin ja porasin ja luin ja porasin. Ennenkin olen nukkunut laskeutumisen yli, mutta nyt simahdin Frankfurtissa jo ennen nousua. Hyvä niin. Hyvät unenlahjat ovat hyvä juttu. Vinkkinä voin sanoa, että jos koneessa on tilaa niin toinen mahtuu nukkumaan penkille ja toinen lattialle 3-4 penkirivin systeemeissä. Mut no. Jänniä ne tuntemattomatkin fiilikset ovat. Surullisia ja kauniita. Sitä vain ihmettelen ,että miksi aina vain minun pitää lähteä. Ehkä se selviää joskus. Tai sitten ei. 

No ja. Tämä tästä. Lähden kirkolle ostaman flipflopit ja vaimonhakkaajia ja ihmettelemään totisesti.