Lailla Feenix-linnun

Korjasin siis fliparit. Superliimaa muutaman kerran ja a vot. Toki tosin tekisi mieleni ostaa Conversen sellaset tosipäheet sandaalit, kun täällä on alennusmyynnit ja sillee ja aloin muutenkin tuhlaamaan rahaa.

Eilen lähdin siis kylille jonkinmoisella suunnitelmalla. Yksin matkustaessa (ja ollessa) on se hyvä puoli, että aina voi vaihtaa suunnitelmia vailla suuria neuvotteluita. Harmi vain, että tehdyistä päätöksistä ei voi silloin syyttää ketään muuta.

Tää meni ny väärään paikkaa. Mut siinä dumplingseja. Ja niitä riitti.

Nosiis. Päräytin metrolla keskustaan (hostellilta on vajaa 10 km sinne) ja lähdin taivaltamaan kohti pikku-intiaa. Matkan varrelle osui dumplingifestarit.

Ne oli perustettu, kun joku tyyppi jossakin kylässä oli jotenkin tekemisissä jonkun toisen tyypin kanssa ja se tilanne sitten meni silleesti, että tää eka tyyppi menetti elämänhalunsa tän toisen tyypin kanssa ja hyppäs jokeen 62-vuotiaana. No kyläläiset jostakin syystä tykkäs tästä tyypistä ja yritti naarata sitä joesta, mutta ei löytänyt sitä ja sit ne jostakin syystä päätti järkätä dumplingifestarit.

Tää on se tyyppi joka män jokeen

No sitä ennen muuten piipahdin taas hindutemppelissä ja törmäsin kiinalaisiin chi kong (tms.) parantajamuoriin, joka ennusteli mulle omiani ja antoi ohjeet väsymyksen välttämiseen, hartiajumiin ja peukalon pehmentämiseen. Ennustuksista huolimatta siitä tuli hyvä mieli. Niin auki olevia ihmisiä. Täysin pelottomia sanomaan ja toimimaan uskonsa pohjalta toista kuitenkaan tuomitsematta. Herkistyin tästä niin, että luovuin suunnitelmista ja aloin vain ajelehtia sinnetänne. Ostin lottoarvan ja söin pari dumplingia ja hengasin itseni hierojalle. Setä hieroi eka jalat ja sitten hartiat. Oikein hyvä. Maksa ja munuaiset ovat kuulemma ärtyneet. En ihmettele.

Sit alkoi aurinko paistamaan ja muistin, että olen albiino ja piti mennä ostoshelvettiin ostamaan rasvaa. Sieltä ne Converset jäivät kaihertamaan. Ehkä pitää tänään mennä hakemaan ne pois. Jos shoppailla haluaa, niin tämä on kyllä oiva paikka siihen.

Intia oli nurkilla joten kävelin sinne ja sitten arabiaan, jossa söin sellaisen rasva-vehnä-muna-sardiiniletun/piiraan. Oli hyvää. Tulinen soosi viilensi mukavasti ja arabiassa en päässyt moskeijaan, kun vierailuajat vääräuskoisille oli mennyt jo.
Matkalla Arabiaan löysin Tarot-mestan. Olisin mennyt, mutta ennustaja oli lomilla. No mulla on hänen fb-osoitteensa (sic!), joten paluumatkalla pikku tarotit voisi olla paikallaan.

Vaeltelin kohti erästä museota ja mietin niitänäitä ja olin yksin ja tunsin olevani tuomittu yksinäisyyteen ja epäonnistunut ihminen ja olin kateellinen kaikille jotka eivät näyttäneet olevansa yksin ja muuta mukavaa märehdin. Päädyin taas jollekin ostarille jossa taas meinasin lievittää yksinäisyyttäni ostamalla jotakin. En ostanut. Jatkoin matkaa ja ihan sattuman johdattamana eksyin teatterikompleksiin. Siellä oli jotkut festarit ja seinillä mainoksia. Yksi ranskalainen klovnijuttu jotenkin alkoi kiinnostamaan, mutta ajattelin että en jaksa. Jatkoin matkaa ja tupsahdin lippukassalle. Siellä pyöri mainos, jotta em. esitys menisi parin tunnin päästä ja tilaa on. Ostin lipun ja menin ulos lukemaan ja lepäämään (alla 6 tuntia kävelyä) ja olemaan. 

Luin ja olin ja lepäsin ja menin katsomaan esitystä. Se oli semmoinen klovnipohjainen miimijuttu tai miimipohjainen klovnijuttu. Yhden miehen show. Ja enpä ole ääneen estottomasti nauranut hetkeen. Ja lopussa tuli poru vielä.

Kerron tämän siksi, että aiemmin päivällä mietin, että olenko kykynemätön innostumaan mistään ihmisten joukossa. En ole. Se oli helpotus minulle. En nyt välillä innostu asioista, joista moni innostuu mutta kyllä tuommoinen avoinsydäminen rehellinen esitys saa minut mukaansa. Totta kai tunsin myös kateutta esiintyjää kohtaan (koska hän oli esiintyjänä vapaa olemaan vailla mitään puristusta tai vihaa tai jotenkin hyvällä tavalla sujut pelon kanssa- turha analysoida- ja fyysisesti taitava. Niin taitava että se ei edes näkynyt.), niitä tyyppejä kohtaan joita se kaappasi lavalle (olisin halunnut lavalle ja samalla pelkäsin jos joudun sinne), mutta no - ammatin varjopuolia. Ei se pieni mustasukkaisuus saanut minua pitämään sitä huonompana kuin se oli. Kai sitä esiintyjänä aina katsoo juttuja myös siltä kantilta, että miten minä tuon tekisin. Se estää nauttimista ja kosketetuksi tulemista, mutta siitä olin iloinen että en ole vielä (enkä oikeastaan läheskään) kylmä. Analysoin kyllä paljon, mutta on minussa vielä elossa sekin puoli jonka ei tarvitse pilkkoa asioita vain sen takia ettei ymmärrä, että jotkut asiat ovat pilkkomattomia. Tai ainakaan ne eivät pilkkomalla parane.

Diipadaaaaaaaaapa.

No joo. Olin iloinen. Yksin tosin, mutta tyytyväinen huomiostani. Teille -rakkaat matkakumppanini- jaan tämän siksi, että te olette matkakumppaneitani ja myös kokemusten jakaminen on tärkeää. Tai sitten ihan vain narsistisista syistä hölötän että minäminäminäminä. Saatte itse päättää.

Singaporen kaupunginteatteri

 

 

 

 

 

 

 

 

Sit menin mestoille. Mestoilla en ole tavannut ketään. Ehkä en ole itse kiinnostava, mutta kaikki täällä räplää läppäriä. Siihen on reissailu mennyt. Minäkin olen yhteydessä teihin siellä jossakin (ja keitä siellä nyt onkaan), mutta en näihin jotka olisivat samassa tilassa ja ajassa kanssani. No sellaista se nykynuariso on.

Aamulla katselin, kun yksi ihminen teki omat aamurukouksensa omalla pedillään häiryyntymättä, häpeämättä ja häiritsemättä muita. Ihailin vakaamuksen rohkeutta ja toivoin itselleni samanlaista vakautta.

No kai tää on kaikille enemmän tai vähemmän etsimistä.

Marina Bay stand tai 1/3 siitä

 

 

Hyvää sunnuntaita kaikille rakkaille, tutuille, tuleville ja tuntemattomille. Mulla on treffit digitalisoidun Van Goghin kanssa ja lounas Kiinassa ja illalla ajattelin mennä Sri Lankaan.


Ja sitten katsomaan mikä toteutuu.