1/2 matkan krouvi.

Elo ihmisen mielipiteineen ja haluineen on väliaikaista ja vaihtelevaa.

Reissu on puolessa välissä ja jonkinmoista välitilinpäätöstä tekee mieli tehdä. Ja kas kummaa! Missä sitä teen? No tietysti samassa paikassa, jossa olin kuukausi sitten ja johon ajattelin olla palaamatta enää koskaan eli Chalongin suoralla huorakadulla samaisessa ranskalaisessa hotellissa.

Näin se menee.

Coconut cocco ja coconut Cocco-Bill

Vähän on vaikeat tunnelmat. Vaikea tietää mitä nyt sitten haluaa. Yksi tavoite on suoritettu ja en oikein tiedä oliko se lopultakin vain suoritus vai mikä funktio viime kuun opiskeluilla ja duunin painamisella minulle oli. Enkö pysty pysähtymään? Että ainako pitää vain painaa pää punaisena jotakin niin haastavaa tai rankkaa, että ei vain miettisi? Ja jos niin on niin mitä sitten pakenen? Hä?

Jos tätä nyt lähtee tarkastelemaan siten, että mietin miltä nyt tuntuu ja haluanko mennä takaisin saarelle tekemään töitä ja olemaan, niin vastaus on  "en tiedä". Tekisi mieli lähteä liikkeelle. Toisaalta liikkeellä oleminen on sitä samaa juoksemista ja siitäkin tulee stressiä. Toisaalta päivän mantereella olleena ajatus saaresta ei tunnu enää niin pahalta kuin eilen.

Kaksi asiaa saareen palaamisessa pelottaa:

1. Jaksanko olla yksin (se saaren yhteisö, joka siellä viime kuun oli, hajosi eilen)

2. Pystynkö olemaan ottamatta liikaa vastuuta ja  käyttämään tilaisuutta itselleni hyväksi ja tekemään vain sen mitä nyt haluan (vai edes haluanko? Eli sukeltaa vähintään 35 sukellusta jolloin olisi 100 täynnä ja ensi kesänä tai joskus voisin suorittaa Assistant Instructor-tutkinnon. Ja haluanko minä edes tehdä sitä. Haluanko minä sukeltaa vai haluanko minä vain vaihtoehdon nykyiselle työlleni. Kieltämättä ajatus teatterin tekemisestä tuntuu jo ihan kiinnostavalle. Eli tavallaan tämä toimii. Ainoa vaan, että onhan se nyt ihan persiistä suoraan sanoen, jos itsensä saa maksaa kipeäksi siitä, että lomalla hommaa itselleen työmotivaation takaisin. Nyt lopetan sulkulauseen)

3. Hukkaanko elämääni ja missä se sitten on?

Kaksi eli kolme. Nobody can expect the spanish inquisition.

Eli mää mitään tiärä. Mää mitään ole oppinu paitti olen saanut yhden vaihtoehdon miten elättää itsensä tulevaisuudessa. Tai emmää tiärä mitä mä olen oppinu.

Jussi my style

Ihailen muuten nuorison (hengailen täällä noin kymmenen vuotta itseäni nuorempien kanssa, koska mun ikäiset ovat kaikki alkoholisoituneet tai tulleet rahan ja vallan alkoholisoimiksi) asennetta elämään. Se tuntuu jotenkin vapaammalta häpeästä. Tyypit ovat asiallisia ja hauskoja ja vastuullisia ja älykkäitä ja osaavat nauttia elämästä ilman häpeää ja sikailua. Eilenkin kävimme saunassa. Oli mahtavaa. Ensin syömään (PIZZAAAAAAA!) ja pari olutta. Sitten saunalle ja pari olutta. Sitten hieronta ja kroppa ilmoitti, ettei se halua olutta vaan vettä ja hedelmiä ja nukkua. Se oli elämää. Eikä hävettänyt nauttia. Se oli oikeasti parasta mitä vähään aikaan on tapahtunut. Ja sekin muuten löytyi täältä Chalongista. Paikasta johon vannoin olevani palaamatta. Ihmisiin kyllä kannattaa välillä luottaa. Välillä ne tietää paremmin.

Ja välillä taas ei.

Tasapainotusliivi jonka ostin käytettynä ja liian kalliilla osoittautui pommiksi. Vein sen korjamoon ja korjaamon setä oli vähän, että eipä tästä enää kalua ehkä tule. Vituttaa. Vituttaa eniten oma tyhmyys, koska vaikka en ko. kamoista mitään tiedä niin kuitenkin pitäisi katsoa aina tavaran ulkoista kuntoa niin siitä voi päätellä mitä se on ehkä syönytkin. Ja aika raapaleinen kapistus se oli. Mutta en mä voi syyttää siitä kuin itseäni ja oppia. Rahalla siitä selviää.

Eilen onnekseni tein kerrankin oikean päätöksen (että ehkä olen oppinut jotakin). Ajattelin nääs, jotta menen majailemaan Rawaille, joka on joku 10km Chalongista etelään ja liikun mopolla sitten minne liikun. Vuokrasin mopon. Ajoin Rawaille. Totesin alueen kiinnostavaksi ja tajusin, että miksi teen elämäni vaikeaksi. Olimme jo yhden pariskunnan kanssa sopineet, että menemme illalla syömään ja sitten saunaan. Syömä ja sauna olivat Chalongilla. Chalongilla on ihan kiva hotelli, jonka kokemukseksta tiesin tyydyttävän tarpeeni puhtaille lakanoille ja kuumalle suihkulle. Chalongissa on myös pesula, posti, valokuvaamo, mokkulan latauspiste, toimisto jossa tänään huolletaan rekupaketti, tasapainotusliivin huolto ja 32135262625 huoraa eikun baaria jos tulisi tarve vetää pää täyteen.

Jäin siis tänne. Ja jään vielä seuraavaksikin yöksi, koska tässä on vielä asioita hoidettavana. Ja Rawaille ehdin vaikka huomenna. Mopo on alla koko viikonlopun, joten liikkumaan pääsee sujuvasti.

Jussi next day.

Olen muuten huomannut, että mun osani on aika usein olla lypsylehmä/aisankannattaja/laastari. Kuulostaa ehkä vähän katkeralta, mutta en ma kai kuitenkaan ole katkera. Laastarointia olen harrastanut itsekin ja lypsylempäisyys on vain omaa mokaa. Ja sen toinen puoli on se, että välillä löytää kivoja asioita kun uskoo ihmisiin. Joskus taas tulee kusetetuksi. Useimmiten siitä selviää rahalla ja mitäs sitten. Niin kauan, kuin sille ei ole muuta käyttöä niin käytetään sitä sitten huijareitten elättämiseen ja sen sellaiseen. Vai pitäisikö sitä säästää? Kysyn tätä oikeasti. Ja jos niin mitä varten?

Tai siis kyllä mä myönnän, että ajatus perheestä ja rivarista kaupunki x:n esikaupungissa ja tämä koko kuvio houkuttaa, mutta emmää tiedä. Saahan sen säästämättäkin jos niikseen tulee. Tai ainakin minulla on muutamakin kokemus siitä, että sen saa. Kyllä pankki huolen omistaan pitää.

Tämä on yksi paine mikä minulla on. Elänkö jotenkin väärin kun en elä niin. Haluaisin elää niin, mutta yksin se on vähän vaikeaa ja ei sitä väkipakolla kannata hakea. Kai se ikä ja luonto vetää tikanpoikaa puuhun.

Saaren syvänveden altaat ja joitakin kandeja.

Ja iästä tulikin mieleeni: lueskelen erään kaverin musablogia usein mielelläni (terveisiä Antti). Siinä on vain yksi paha ominaisuus. Se saa minut surulliseksi, koska se muistuttaa minua kultaisesta yhdeksänkymmenluvun lopusta jolloin kaikki oli kultareunaista ja mahtavaa ja mahdollista. Poikain kanssa tehtiin kaikkea kivaa ja tyttöystävien kanssa meni mahtavasti ja niitä riitti. Musiikki oli hyvää ja keikat halpoja ja bändit hyviä. Tulevaisuus oli edessä ja tiedettiin kaikesta kaikki. Telkkarista tuli sunnuntaisin Frendit ja Futurama ja jääkiekkoa. Mitään edellisestä  ei ole kullitettu. Niin se vain oli silloin. Sitä ei ole enää. Eikä tilalla ole mitään vastaavaa.  Se on surullista.

Operation search and destroy eiku recover

 

Mission accomplished

Pt II

Pt III

Tää ei nyt jeesaa mun nostalgiakärsimystä: ulkoa kuuluu musaa. Ekana Neil Youngin Old man ja nyt Cohenin Hey, that's not a way to say goodbye. Onko tää elämä vaan jatkuvaa elämälle hyvästien sanomista. Tai niinks Unamuro sanoo että "kuolemanjälkeisen elämän miettiminen on hyvin hyvin konkreettista". Juu. Tai ainakin mä kelaan sen niin, että koska kun sitä kelaa, niin tajuaa että ei sitä voi kelata. Että elää pitäisi. Mutta siis miten, missä ja millä arvoilla? Ja onko mun arvot jotenkin liian tiukat siinä mielessä että itse estän itseäni elämästä.

Tai sitten mun kohtalo on olla lypsysehmä/aisankannattaja/näyttelijä/laastari/kätilö ja pitää vain hyväksyä se. En tie. Mie tiiä mistään mittään.

Joose demoaa vetten alla. Siitä mä pidän. Ei voi hössöttää vaan olla vain selkeä. 

Joose demoaa pt II

Että simmottis. Kai mä vaan vertaan itseäni liikaa muihin.

Eli puolimatka. Alkupiste. Zeniitti. Henkinen juhannus. Heinäkuu on kiva kuu, jos kotiasiat on kunnossa ja mihinkään ei ole kiire. Mulla on kiire jonnekin. En tiedä mihin.

Viimeinen testi

Done. Saako mennä kotiin?

Älä hosu! Yks mies hosu ja kuoli.

Kaikkien

 

 

Päivä se sitten lyhenee.

Kiirettä on pitänyt ja raskaaksi tämä vähän tuppaa käymään. Raskaaksi siitä syystä, että joudun/saan tehdä firman hommia niin paljon, että lukemiseen ei ole aikaa. Kuitenkin ne teoriat pitäisi tehdä. Toisaalta, jos en tekisi hommia niin paljon niin kouluttajalla ei olisi sitäkään aikaa mitä sillä on, koska se joutuisi tekemään ne hommat, joita minä (ja toinen kandi ja sen poikaystävä) teemme. Tämä on jotenkin tuttu tilanne.

Tai siis totisesti ei ole.

Olen kuullut vain joskus joltakulta ohimennen (ja tarinalla ei ole todennäköisesti mitään todellisuusperää ja ainakaan se ei koske entisiä-, nykyisiä- eikä tulevia työpaikkojani) ,mutta olen kuullut että monissa firmoissa henkilökuntaa vähennetään minimiin ja ihmisten työtehtäviä yhdistellään niin, että samalla tyypillä on monta pestiä. Tehostusta nääs. Ja mikäpä siinä.

Olen kuullut, että semmoisia ihmisiä löytyy jotka ottavat työn vastaan ihan vaikka ilmaiseksi tai pikkurahalla, jos vain saavat edes hieman tehdä sitä mitä haluavat. Ja mikäpä siinä.

Ja olen kuullut kuluttajista/katsojista joille mikä tahansa elämys on riittävä elämys. Mikäpä siinä.

Kaikki voittaa. Tai ainakin osakkeenomistajat.

Kaikki on hyvin kunnes se moniosaaja bragaa ja laatu heikkenee ja asiakkaat havahtuvat vaatimaan rahoilleen vastinetta ja pomot reagoivat palautteeseen

a) tukemalla moniosaaja lisäämällä ammattitaitoista henkilökuntaa
b) tukemalla moniosaajaa kiitoksella
c) tukemalla moniosaajaa rahallisesti
d) tukemalla moniosaajaa sanomalla, että tee vähemmän työtä.
e) vaatimalla moniosaajalta parempaa työpanosta ja moraalia
f) laittamalla moniosaaja lomalle/pihalle ja toivomalla, että homma sujuu ja joku muu ottaa asiat kantaakseen





Jos ihmisiä kohdellaan kuin karjaa niin ne käyttäytyvät kuin karja. Jos taas ihmisiä kohdellaan yksilöinä ne alkavat näyttää persoonansa puolia ja se voi taas olla ongelmallista, jos asiat on suunniteltu standardiksi.

Mutta kun kukaan meistä ei ole standardi.

Ja en mä ymmärrä, että jotkut ovat niin röyhkeitä että vallan/rahan/tms.  takia uhraa idioottimaisen ja idealistisen alkuperäisidean siitä että olis tosi nastaa jos kaikilla olis nastaa. Mutta minä olen idiootti.

Mun

 

Mä olen ollut "elämysbisneksessä" nyt reilu kymmenen vuotta (jos koulu lasketaan mukaan) ja vaikka vaihtaisin toimialaa niin samassa bisneksessä pysyn.

Nyt olen suora.

En mä enää pidä "elämyksen" antamista/tuottamista/kuluttamista  elämyksenä sinänsä. Elämys on aika henkilökohtainen asia. Kuka sen voi määrittää että esim. sukeltaminen on aina tietynmoinen tai edes jonkinmoinen elämys jokaiselle. Ex-asuipaikassani huomasin sen, että kun jengi tuli kiittämään elämyksistään niin ne luuli, että minä olin antanut sen heille. Ihmettelin pitkään, että miksi minusta tuntuu kiusalliselta tuo kiittely ja siltä että minä en ansaitse sitä.

Enkä oikeastaan ansaitsekaan. Elämys on liikuttumista/kosketetuksi tulemista/liikkumista/oman sydämen kuulemista. Ne on kipeitä juttuja ja varmaan siksikin asiakkaat/yleisö mielummin kiittää jotakin ulkopuolista objektia tai kätilöä kuin miettii, että mistä ne tunteet  totisesti tulivatkaan ja diilailee sitten niiden kanssa ihan omassa komuutissaan. Elämysbisnes on vain katalyytti, joka toimii jotenkin tai on toimimatta jotenkin. Ei lähde sinänsä. Elämysbisneksessä kusi nousee päähän, jos bisneksen sisällä jengi luulee voivansa hallitsemaan ihmisiä olemalla elämyksen lähde.

Minun asemani on vain tehdä oma hommani itselleni mielenkiintoiseksi ja mielekkääksi ja kevyeksi ja luottaa siihen, että jossakin vaiheessa havahdun jos olen väärällä alalla tai teen hommia väärin perustein. 

Ja taas: on olemassa "huonoa" yleisöä joille kelpaa ihan mikä vain kunhan joku muu sanoo, että se on hyvää. On olemassa moniosaajia, jotka hoitavat bisneksessä varsinaista B2C-toimintaa (jota ilman ei ole MITÄÄN toimintaa vaikka siinä ei raha niin pyörikään verrattuna B2B-hommaan) omalla selkänahallaan ja kuukausipalkalla. On olemassa ihmisiä, jotka osaavat tämän kuvion. Ihmiset saavat pikkukivaa ja ajankuluja, moniosaajat saavat tyydytettyä masokismiaan, pikkudirikat vallanhimoaan ja isotkihot rahanhimoaan.

Kaikki toimii siis mainiosti.

Mikäpä tässä.

Dm-kandit kokeessa

Muuten on väsy. Tänään lukupäivä. Huomenna valmis ja sitten lähden pikku lomalle johonkin.

Ratkaisuista

Trilogiaa pukkaa näemmä.

1. Hienoimpia asioita mitä veden alla mielestäni näkee, ovat suuret pikkukalaparvet. Niiden liikkuminen on uskomatonta. Niiden puolustustaktiikka on käsittämätöntä. Emmää osaa enkä halua sitä edes yrittää kuvata. Pari päivää olen peuhannut kalaparven keskellä. Niillä on oma tapansa ratkaista syödyksi tulemisen ongelma.

2. Veden alla asiat tapahtuvat nopeasti vaikka kaikki on hidasta. Tuli tilanne. Ei minulle. Olin tosin samalla sukelluksella ja tavallaan asemani puolesta vastuullisessa asemassa. Kenellekkään ei sattunut mitään ja itse olin turvassa, mutta silti. Ihmiset toimivat oudosti paniikissa ja sitä ei sovi aliarvioida. En jaksa selostaa tilannetta, mutta todennäköisesti siitä sain parhaan opin mitä tällä kurssilla tulen saamaan: laskeudu aina samaa vauhtia kuin  parisi. Tämä pätenee ihan kaikkeen. Aivan kaikkeen. Oppilaskolleegani hoiti tilanteen ihailtavasti. Arvostan.

Ihmettelen sitä, että väen väkisin sitä hakeudin asemiin, joista ei ole muita ulospääsyjä kuin itselleen anteeksi antaminen. Ja nyt ylättäen sukellusanalogia: jos kohtaat ongelman veden alla niin minun asemassani pitää tehdä ratkaisuja. Pitää samantien arvioda kuka on eniten  avun tarpeessa, millaista apua voisi antaa, aiheuttaako itse toiminnallaan tilanteen pahentumisen, onko auttaminen kohtuullisen turvallista itselle ja pystyykö elämään itse sen ratkaisun kanssa mitä sitten ikinä tekee. Ko. tilanteessa kaikki olisivat voineet toimia toisin (paisi ihminen jolla oli ongelmia), mutta ei toimittu. Kaikki tekivät omat ratkaisunsa. Kenellekään ei sattunut mitään, mutta silti kaikki olisivat voineet toimia paremmin. Eli se kysymys mitä esitän on: miksi hakeudun asemiin, jotka tuovat pintaan syyllisyyden vaikka toimisi jopa  paremmin kuin omat resurssit edes riittävät.

Se syyllisyyden tunto on aika ytimessä.  Anteeksi antamista hakenen.

Sankaruudesta en puhu. Puhun siitä kuinka ihmiset toimivat ja tekevät ratkaisuja vaikka ratkaisu sinänsä on riski, oma harkintakyky epäilyttää ja tulevaisuus ratkaisun kanssa pelottaakin. Se on ihailtavaa.

Et silleen.


3.  Opinnot menevät hyvin. Toimin itsenäisesti. Kasvan. Luotan itseeni ja tiedän koko ajan enemmän, mitä teen itseni kanssa veden alla ja mitä teen toisten kanssa veden alla ja tiedän että itse tykkään olla veden alla. Alan arvostamaan enemmän ihmisiä. Alan ihmisiä ja asiakkaita. Jengillä on usein yllättäen kusi sukassa kun ne tulevat sukeltamaan, mutta parasta on se että suurin osa myöntää sen eikä edes leiki sankaria. Jotkut sukeltavat, toiset eivät. Se on aivan se ja sama. Minun hommaani loppujen lopuksi on vain luoda mahdollisuus ihmiselle mennä veteen tai itsekunnioituksensa säilyttäen todeta että se ei nyt tällä kertaa ollut hänen hommansa. Siihen sitten kyllä sisältyy aika lailla kaikenlaista.

Olishan tässä vaikka mitä. Väsymys vaan taas vie miehen ja ajatus ei taivu sanoiksi. Kolme viikkoa saarella eikä ole ollut tylsää hetkeä. Kovaa työtä ja hauskaa sen työn parissa pääosin.

Jaa niin. Ostin sitten itselleni kamat ja jään saarelle heinäkuuksi duuniin.

Aasiankierros jämähti siis tänne.

Saa tulla käymään.

Luottamuksesta

Moi.

Koskapa eilinen oli vähän väsynyt postaus, niin tänään sitten toisenlaisiin aiheisiin.

Oli nasta päivä. Oltiin toisen DM-kandin kanssa tekemässä ja HARJOITTELEMASSA taitoja. Taidot menivät kivasti kun harjoiteltiin. Muutenkin päivä oli vain 9-18 hyvin rauhallisella temmolla eikä tarvinnut huoltaa kuin omat kamansa. Mod & cool.

Reenaaminen on kivaa. Keskittyminen on kivaa. Oppiminen ja onnistuminen on kivaa ja parasta oli päivän viimeinen sukellus. Siinä aluksi vaihdettiin kamat toisen Dm-kandin kanssa(maski, räpylät ja koko hela kamapaketti) veden alla samasta annostajasta hengittäen. Eli vaihdeltiin yhtä ilmanlähdettä. Treenin tarkoitus oli stressinhallinta ja vaikka ei siinä varsinaista vaaraa ollut (kouluttaja koko ajan vieressä ja pintaan pari kolme metriä), niin kyllä siinä kemikaalit kehossa jylläsi. Parasta oli se, että siitä huolimatta aika rauhassa pystyttiin ottamaan.


Alussa oli tosin hassua, kun vaihdetiin maskit ja lievän sähellyksen seurauksena maskit eivät vaihtuneet. Seuraavalla yrityksellä maskit vaihtuivat, mutta minä vetäisin sen väärinpäin päälle. Siitä eteenpäin luottamus itseen ja kumppaniin kasvoi ja kamat vaoihtoivat omistajaa veden alla. Se on kuulkaa mahtava fiilis, kun huomaa että voi luottaa toiseen (simuloidusti) vaarallisessa tilanteessa. Oikeasti se oli todella mahtava tunne. Lähentyminen ja toisen kunnioitus ja arvostus  on jotenkin käsinkoskelteltavaa. Harjoitusta seurannut sukellus olikin sitten suurta nautintoa ja hienoja kaloja ja naurua täynnä.

Et silleest.

Ja kouluttaja kysyi tänään epäsuoraan, että jäänkö heinäkuuksi sukelluspalkalla työharjoittelijaksi. Otin sen kunnianosoituksena. Voisin jäädäkin. Vaikka rahaa ei tipu, niin tulevaisuudelle tällä alalla se antaisi kivan alkusysäyksen nääs.

Et tälleest.

Heikki ja Saara. Kiva pari.

Huomenna toisenlaista meininkiä kun henkilökohtaisten taitojen kehittämisen parista palataan asiakaspalvelun ja vastuunottamisen ja velvollisuuden mielenkiintoiseen maailmaan.

Idioootimaisuudesta

Hop.

Aikaa kulkee nopeasti ja tekemistä on ollut niin paljon, että en ole ehtinyt näemmä pariin päivään päivittelemään.

Täällä on tuullut ja täysikuullut. Päivisin paistanut. Öisin möllöttänyt. Divemaster-kandiksi etenin eilen (vai toissapäivänä. Menee päivät sekaisin.) ja töissä/opiskelemassa/sukeltamassa/lomalla olen aamusta iltaan. Aloitin vielä diippikurssin ja tänään käytiin neljässäkymmenessä metrissä, joka on tämän tason yläraja. Oli ihan jännää.

Idiootti

 

Idioottimaisuutta olen miettinyt. Et onks se niin, että on parempi täräyttää leima otsaan toiselle ja määritellä joku idiootiks oman turvallisuutensa takia vai pitääkö antaa anteeksi ja olla sitten itse idiootti, kun luopuu omastaan ymmärtääkseen toista. Hä? Joo mä uskon, että jotkut teistä, rakkaat lukijani, luulevat tietävänsä mistä on kysymys (ja olette osaltanne oikeassa), mutta kyllä mä tätä kysyn ihan koko kysymyksen laajudella. Missä menee se raja, että kannattaa lyödä toiselle jopa niitä ominaisuuksia, joita sillä ei ole, päästäkseen kauemmaksi.

Sukellusanalogia: paniikissa olevaa sukeltajaa tulisi lähestyä oma turvallisuus säilyttäen. Valmiina siis pakenemaan paniikissa olevaa, koska paniikissa oleva voi vaarantaa turvallisuutesi. Samaan aikaan pitäisi auttaa. Mitäs jos ei edes tiedä kumpi on paniikissa? Ja vaikka tietäisikin ja olisi jotenkin oikeassa, niin mikä on se raja kuinka paljon voi ottaa vastaan? Mitä jos ihminen haluaa olla paniikissa? Mitä jos luulee toisen olevan paniikissa vaikka se ei ole?. Mitä jos on itse paniikissa eikä tiedä sitä?

Pestiin kamoja. Tämä on paljon.

Emmää tiä. Mulla olis tästä varmaan vähän paremmin artikoidumpia ajatuksia, mutta olen oikeasti todella väsynyt ja varmaan sitä myöten stressissä ja sen ongelman voi poistaa helposti menemällä nukkumaan. Vaikka olisi tavallaan velvollisuuksia. Minun "velvollisuuteni" tällä hetkellä -itse itselleni asettamat- ovat opiskelu ja teille raportointi. Skippaan molemmat ja menen nukkumaan (kello on 20.00), koska se poistaa stressin. Olenhan nykyään stressinhallintaan koulutettu ihminen.  Ja "laiminlyön" velvollisuuteni.Ja hyväksyn sen.

Opiskelen aamulla levänneenä ja tänne voin kirjoittaa kun siltä tuntuu.

Mutta kaikki on siis hyvin. Olen nykyjään divemaster-kandi ja parin viikon päästä valmistumisesta. On mukavia ihmisiä ympärillä ja tropiikki on tropiikki. Kuuma on.

Että silleen. Kaikkea hyvää sinne minne ikinä hyvää kaivataankin.

Idiootin iltarusko.

Ylioppilas Larvanto larvailee

Täyskuuta pukkaa. Ja outoja unia. Ja levottomuutta ja koti-ikävää.

Et ei kaikki täällä tropiikissa ole kuulkaa niin helppoa. Samat möröt ne täällä vainoavat, kuin kotosuomessa. Ehkä sielu vasta nyt löysi minut lentomatkan jälkeen.

Ei täällä siis mitään hälyyttävää. Ajattelin vain ilmaista teille, että ei kaikki muutu ilmastoa muuttamalla. Et älkää olko kateellisia ja kaivatko omista elämistänne mihinkään. Ei se muutu. Vaikka kiva ilmasto onkin ihan kiva asia.

Lohikärmes

Valitukset: Olen kipeä. Korviin sattuu. Koti-ikävä. Raikasta Suomen juhannusta kaipaan romanttisine haaveineen. Ystäviä kaipaan. Potkupallon pelaamista kaipaan. Omaa perhettä, olevaa ja toivottavasti joskus tulevaa kaipaan. Läheisyyttä kaipaan. Rokin soittamista kaipaan. Heinäkuu ahistaa, kun ei ole tätä sukellusyhteisöä ja ohjelmaa ja tekemistä.

Viisas lehmä

Hyvät jutut: kouluttaja sanoi että musta tulee hyvä DM kun "sä välität asiakkaista oikeesti",  vedin tänään ekan sukelluksen onnistuneesti,  sain luettua tarpeeksi teoriaa hyvään omaantuntoon, sain eilen myytyä yhden kurssin.

Larvanto

Tää on aika jännää tälläi yhdessä paikassa oleminen. Ihmisiä tulee ja niihin tutustuu ja sit ne menee. Itse ei tarvi liikkua. Tietysti täällä yhdistää sukeltaminen. Ja suomalaisuus. Itsestäni huomaan sen, että on se vähän surullista aina "luopua" ihmisestä joka on pari päivää tässä pyörinyt, mutta sitten tulee aina uusia. Ei mulla tässä mitään suurta ajatusta ole, mutta onhan vaan jännää. Turhaan sitä itse ryntäilee mihinkään. On vaan ja tekee parhaansa ja antaa ihmisille mitä voi ja haluaa ja se on sinänsä kyllä ihan kivaa. Kyllä mä opettaja luonteeltani olen. Tai en mä saa pätemisestä niinkään nautintoa kuin siitä, että joku tajuaa asian ja alkaa tekemään sitä itse ja kehittyy itsenäiseksi. Se on hienoa.

Pitää vain pitää huoli, ettei hukkaa itseään muiden vuoksi. Ei toisia voi auttaa jos ei ensin huolehdi itsestään.

No ja. Mä meen minglaamaan yhden sympaattisen suomalaisperheen kanssa. Hyviä matkavinkkejä tuli heiltä. Ehkä pitää mennä piipahtamaan Borneossa ja siitä sitä Indoneesian puolelle surffaamaan.

Kevätpörriäinen

 

Ukkosta kehittää. Semmoinen hyvä ukkosmyrsky sopis kyllä. Puhdistaisi ilmaa. Täällä on kuuuuuuuma.

Kaikkea hyvää kaikille teille.

Hemma beast

Soliga resor planerar väldigt riktigt

Soliga Resor sai matkanjohtajan ja asiakkaan elossa lähtöpisteeseen. Huraa. Mission accomplished. Nyt matkanjohtaja haluaa olla saarella ihan rauhassa ilman liikennettä ja sen sellaista.

Matkanjohtaja tarkentaa manuaalisesti

Oli kyllä ihan hauska reissu sinänsä. Phang-ngasta löytyi kauppakeskus ja KFC ja se oli lauantai- illan huumaa. Telkkarista tuli lento-onnettomuus -aiheinen dramatisoitu dokkari ja hai-aiheinen fiktioitu tositarina. Koirat ulvoivat yöllä laumassa.

Ostin uudet fliparit ja shortsit. Paikalliset nauravat falangeille. Mikäs siinä.  Naurakoon pois. Ihan reilua.

Mermaid

 

Su-aamuna turistoimaan Jam
es Bond-saarelle. Joku Bondi siellä on kuvattu joskus. Hienot oli maisemat ja kanoottiopas päätti, että mulla ja matkakumppanillani Ritalla on honeymoon ja mikäs sitten siinä. Tunnin kuherruskuukausi oli ihan nasta. Kanootilla kellumista ja kookospähkinää maistellessa. Muistin tosin, että Vaasan asuntooni muutti eilen kesävuokralainen ja mun kirjat on siinä asunnossa kanssa eli olenko mä nyt myös avoliitossa? Kaksinnaimista? Moraali rutisee.

Rita and one hour honeymoon

Sit ruokaa ja raivolla Phukettiin. Liikenne ja mopoilu low riderilla oli rasittavaa. Tosin aamulla mietin josko ensi vuonna pitäisi hommata joku matkaenduro, jolla voisi ajaa maapallon ympäri, myydä  kämppä, ottaa loparit ajaa kesällä jonnekin tänne. Työskennellä divemasterina talvisesonki ja jatkaa sitten keväällä matkaa. Pitääkö pallo kiertää elämänsä aikana miettii hän.

Muskeli ja rimpula

Heh. Just kun olin kirjoittanut edellisen, niin törmäsin lempääläläiseen kätilöön, joka just lopetteli maailmanympäri matkaansa. Merkki?


Parturissa kävin Phang-ngassa. Tyyppi oli ammattilainen. Mahtavaa saksityöskentelyä. Ajoi myös parran veitsellä. Oli jännää.

Tukka lyhenee ja ehkä kaulakin.

Kun Is, vaimonsa ja Rita perjantain baarissa.

No mut. Chalongiin siis päästiin ehjinä ja parin tunnin päikkärit. Oppikirjan avaaminen ja sulkeminen ja Phuket towniin iltamarkkinoille. Siellä oli nastaa. Ruokaa oli jos jonkinlaista. Ja tavaraa. Ostin parit kalastajanmallin pöksyt ja paidan. Ja söin suhsia, vartaita, maissia, torttua, Boody Malya (sic!), piirakoi ja olutta. Sit nukkumaan ja saarelle.

Ja täällä ollaan.



Kai mulla jotakin syvällistäkin sanottavaa olis, mut ei ny tuu mieleen.

Soliga Resornas nästa advetyyrtrip to the unknown.

Nopeita päätöksiä.

Hyppäsin perjantaina paattiin ja seilasin Phukettiin. Kävin toimistolla maksmassa velkoja ja ostamassa pari tarviketta. Menin lekurille hakemaan rokotteen ja lääkärintodistuksen et oon terve. Vuokrasin prätkän. Otin yhden työharjoittelijan jopparille ja lähettiin sit kohti maaseutua vailla sen kummempia huolia. Soliga Resor ratsastaa jälleen.

Oli mulla suunnitelmakin. Olin katsonut,  että kuuskyt kilsaa Phuketista pohjoiseen on joku kiva mökkikylä ja sinne ajattelin mennä lukemaan teorioita pariksi päiväksi. Ja kylhän me sinne lopulta päästiinkin. Kuuskyt kilsaa Chalongista sinne mestoille kesti sata viiskytö kilsaa ja kaks tuntia. Tuli pimee ja sato vettä ja alko tuleen kylmä ja prätkä oli vaikee ajettava (semmonen iso kustomi) ja liikenne oli ihan väärällä puolella ja muutenkin jännää. Mut siis perille päästiin. Makee paikka. Ja se oli ihan pimee. Mentiin kuitenkin huhuilemaan ja sietä tulikin sit semmoinen valkonaama kyselemään, että mitäs me halutaan. Mehän haluttiin majoitus. Se sano, et respa on kiinni. Johon me sanottiin et jaa. Se sano et menkää pois ja me oltiin et joo kai. Se sano et se on paikan omistaja. Ja me kysyttiin et onko täällä henkilökunta siis paikalla. Se sano et joo, mut et heillä on muutakin tekemistä, kuin odottaa satunnaisia matkustajia. Ja me oltiin et jaa. Mua alko vituttamaan ja päätin poistua. Ei ollut asiakaspalveluhenkinen manageri. Ei tarvi mennä sinne. Harmi oli hieno paikka.

No siitä sitten arpomaan että mitäs nyt. Satoi siis vettä. Mulla ajoasuna vaimonhakkaaja, sortsit ja fliparit ja päässä munankuori. Päätettiin ottaa riski ja lähteä pohjoiseen. Lähettiin. Ajettiin ajettiin ajettiin ajettiin. Mitään ei näkynyt. Tie oli aikas liukas. Aloin miettimään renkaiden kulutuspintaa ja alkoi paleltamaan. Sit vitutti niin paljon että piti alkaa kyselemään. Aika paljon siis sai  kestää. Ekassa paikassa sanottiin, et hotelli löytyy. Matkaa sinne ,lähteestä riippuen, oli 3-20km. Tien varrella  näkyvästi kuulemma. Se antoi toivoa. Siitä oppineena Soliga Resorin matkanjohtaja pysähtyi heti seuraavalla kikkarilla tarkennusta varten (navigointia vaikeutti puuttuva nopeus- ja matkamittari) ja siitä semmoinen heebo lähti näyttämään. Löytyi hotelli. Herra Jesu ollos totisesti kiitetty. Kello oli tässä vaheessa 22.20 ja oli nälkä ja jano ja kylmä ja kaikkee. Hotelli oli puoli kilsaa tiestä hiekkakasan takana ilman mitään kylttejä. Pitää siis vain kysyä ja aina ja useasti. Tämän opin.

Tyypit ottivat vastaan. Antoivat ruokaa ja blandista ja korkkasin viskin jonka matkanjohtajan ominaisuudessa olin matkanjohtajalle ostanut suurta viisautta osoittaen. Vedettiin se ja mentiin paikalliseen laulaan karaokea ja blendaamaan paikallisten kanssa. Oli nasta ilta. Soliga Resor on paras.


Aamulla varsin ihanaan paikalliseen soppa-aamupalalle ja löpöö tankkiin ja menoks. Viisastuneena ostin kartan. Se oli aivan hyödytön. Viisastuneena päätin ottaa oikopolun vuorten yli Khao Lakiin. Se oli todella hyödytöntä. Kahden tunnin sateessa (aamulla paistoi. nyt on satanut) vuoristoteillä pyörimisen jälkeen saavuimme varsin tuttuun risteykseen. Paljon tavattiin ihmisiä kyllä ja ihan kivaa oli ja oikein Soliga Resor-meininkiä kyllä, mutta veto alkoi olla pois ja matkanjohtaja teki päätöksen palata edelliseen kaupunkiin. Ottaa hotelli. Lukea teoriaa ja mennä sitten illalla katsastamaan karaoke-skene.

Phang-Nga on paikan nimi. Sijaitsee noin viisi kilometriä pohjoiseen edellisestä majapaikasta.Edellinen oli siis hiekkakasan takana keskellä ei mitään.

Mut mikäs täällä. Kylä on keskellä semmoisiä ihme vuoritöppyröitä. Ne on aika makeita. Markkinat oli mainiot ja olin ting-tong , kun shoppasin itselleni naisten paidan. Ja uudet fliparit. Ja uudet pöksyt. Halpaa on kaikki. Parturiin ajattelin mennä ajattamaan parran ja siistimään Chalong-look.


Et semmottis.

Elossa ollaan ja iisisti otetaan. Mokista opitaan vähän ja harvoin, mutta kuitenkin joskus jotakin. Se on hyvä se.

Valokuvia laitan jahka usb-kaapeli löytyy.

Täällä thaimaassa on oikeesti aika makeita ihmisiä. Ja muutenkin aika hyvä. Soliga Resor sanoo si.

Ai niin eihän niissä renkaissa ollut kulutuspintaa.

Kaikkea hyvää teille.

Oi Yö! Sä aina silloin oot, mitään päivyttä ei oo.

Meren mies sanoo si ja so.

Mikäs nyt on? Keskiviikko. Joo. Viikko saarella takana. Alla parikymmentä sukellusta täällä.Olen AOWD ja opiskelen EFR:ää ja RD aloitetaan varmaan huomenna ja ensi viikolla on 40 täynnä, joten päästään aloittamaan DM.

Egoistinen meritähti

Ettäs tiedätte.

Sukellettu siis on. Eipä juuri muuta. Ihmisiä olen tarkkaillut ja itseäni ja. Eilen oli yösukellus ja sepä oli jännää. Ekaa kertaa jouduin kunnolla kontrolloimaan mielikuvitustani - tähän asti tämä on lähinnä ollut kropan hallintaa - kun päräytimme pimeässä parissakymmenessämetrissä olevalle pienelle hylylle. Hylyllä olen jo ollut useasti ja eilenkin onnistuneesti suunistin sinne päivällä, mutta pimeys tuo omat mörkönsä mielen syövereistä. Onnistuin joskus panikoimaan jopa Treen uintikeskuksen uima-altaassa, kun ajattelin että siellä on piraijoita. Nyt oli vähän tukalammat paikat. Mutta onnistuin ja siitä tuli hyvä mieli. Onneksi en edes tajunnut jännittää, kun en tiennyt että tuo on minulle jollakin lailla tiukka paikka tai että tuommoinen ominaisuus on. Siinä on vähän sama fiilis, kun ajaa pimeässä talvella tiellä jossa ei ole valoja ja sataa lunta ja näkee vain omat valonsa. On pakko vain luottaa. Jos sieltä joku hyppää eteen, niin sille ei voi mitään. Sama sukellettaessa. Jos tulee mörkö ja syö niin ei sille voi mitään. Ja mörköjä meressä on kuitenkin vähemmän kuin hirviä härmässä.

Hyvä kombinaatio omaa vastuuta (jos mokaa , niin todennäköisesti se on oma moka) ja herran haltuun heittäytymistä.

Semmottis.

Pari leijonakalaa ja parviainen

Ihmisiä olen tarkkaillut joo. Täällä on melkoisia persoonia. Ihmettelen  väliin kuinka ihmiset voivat olla niin varmoja asioistaan ja ulkopuolisena katsellessa toimivat kovin ristiriitaisesti. Mikäpä siinä. Aina kun menee hermot jonkun kanssaihmisen rasittavaan ominaisuuteen, niin toisaalta heti näkee niitä hyviäkin ominaisuuksia ja asioita joista voi oppia. Ja mikä minä olen tuomitsemaan ketään. Omat rajat pitää pitää ja yritää olla oma itsensä (reissatessa vähän vaikeaa, kun valittavana on rajallinen määrä seuraa ja pitää sopeutua tai olla sopeutumatta siihen. Toisaalta se on hyväkin homma. Normielämässä ei välttämättä antaisi ihmisille tai oikeastaan itselleen aikaa mahdollisuuksia edes nähdä niitä hyviä puolia itseään rasittavien alta.) Ainahan sitä voi lähteä pois jonkun luota jos ei jaksa. Niin kauan kuin ei ole asiakaspalvelija-asiakas -suhteessa. No mä olen jo vähän lipsunut DM-kandiks. Teen jo vähän noita keskuksen hommia ja mikäpä siinä .Päivät kuluvat  kivasti.

Hapan silli

Olikos se nyt maanantai kun oli ekaa kertaa semmoinen olo. että mitä minä täällä teen. Silloin kaikki tuntui väärältä ja tunsin itseni idiootiksi kun varasin näin pitkän reissun. Olisi ollut kiva olla Suomessakin kavereiden ja sukulaisten kanssa ja silleen. Ja olisihan se. Ja pääseehän täältä pois aiemminkin jos prioriteetit muuttuvat. Mut nyt on ihan jee meno ja tänne tuli eilen yksi DMmä jonka kanssa pääsee sukeltamaan vähän haastavampia sukelluksia. Ja se on tarpeellista motivaation kannalta. Ja siinä ottaa vastuuta enemmän kuin kouluttajan kanssa sukellettaessa ja vastuuhommaahan tää on jos tätä joskus aikoisi työkseen tehdä. Että se siitä vastuunkantamisen valittamisesta. Itse minä sinne ikeen alle itseni tungen. Pöljä.

No se on minun ristini.

Ja täällä on ihan kivat olosuhteet sen kanteluun. Sääkin on vähän viilennyt. Ei ole kuin ehkä 30 astetta. Kroppa on tottunut lämpöön kivasti.  Sielläkin on näemmä lämmin. Onhan se kiva.

Olette ajatuksissani aika-ajoin.

Jürgen. Tuo dresdeniläinen taistelusukeltaja.

Mä lähen ny puljaan tonne mereen ja leikkimään Annen kaa.

Hey Jude

Aamuinen Ao Lah

 

Sunnuntaita vaan sinnekin päin.

Pyhäpäivän kunniaksi näyttää selkenevän. Eilen oli jo oikeinkin aurinkoinen päivä ja tähtirikas päivättömyys (kuu on täällä hassusti kellallaan) ja onnistuin polttamaan itseni ekaa kertaa tällä reissulla. Todella miedosti onneksi. Mutta  totisesti koin, että ehkä on jo tullut aika siirtyä suojakertoimesta 50+ suojakertoimeen 35. Lisää terveys-uutisia. Maha parani ja sitten vedin eilen pistaaseja ja tais mennä pakki uudelleen sekaisin. Toiminnan kiertovuorossa on ummetus. Olen kuin vuorovesi. Mistä tuli mieleen: Katseltiin vuorovesitaulukoita. Kertovat kuinka paljon vesi nousee tai laskee tunnin tarkkuudella. Samat määrät virtausta toistuvat aina tasan kahden viikon välein.... Jotakin ne muinaiset ihmiset tiesivät ja johonkin viikon määre todellakin perustuu. Muuten terveys on jee. Rakkoja ja unta riittää. Viime yönä nukuin puoli kymmenestä kuuteen.

Aamuinen Patok

Mitäs täällä. Kävästiin pe-iltana paikallisen baarin avajaisissa. Oli leppoisaa. Ska (yllättävää. Musavinkkinä: Subliminal tai Subliminals kuulosti mainiolta) soi ja ruoka oli mainiota. Loistavaa ananasta ja wingsejä. Meri oli ja tähdet kans. Yhteen falangiin (valkonaamaan) tutuśtuin siinä pintapuoliin. Kotiin kybältä yhden hallitun pitkän moposlaidin jälkeen ja nukkumaan. Perjantaina taidettiin sukeltaa kolme kertaa.

Lauantaina kuudelta ylös ja pikku kävelylle, ja napsimaan pari kuvaa ja kotiin aamupalalle ja sukeltamaan. Eip siin mittään. Mut sitten oli vuorossa päivän sukellus nor 2 ja samalle sukellukselle oli tulossa viisi kiinalaista sukellusta kokeilevaa ja jouduin/pääsin töihin. Ajattelin että tässäpä oiva tilaisuus nähdä mitä tämä homma on. Ja tottavie. Jengin kanssa pitää olla aika jäpäkkää. Ihmiset käyttäytyvät oudosti. Eivät kysy jos eivät tiedä. Lähtevät vaeltelemaan omin päin minne sattuu ja sekoilevat muuten vain. Kauhea härdelli saada viisi ihmistä (niitä oli oikeasti 7, mutta mukana oli yksi kouluttaja ja hänen kamunsa ja hekin sekoittivat koko pakkaa omalla showllaan) veteen ja takaisin. Tai siis ihmettelen, että ne joiden pitäisi tietää mitä tehdä, eivät tee mitään ja ne jotka eivät tiedä tekevät sitä mitä ei pitäisi. No. Oma moka. Itse lähdin. Löysin lopulta itseni siinä tilanteessa, että olin huolissani ja kannoin vastuuta asiakkaiden (ei ne ole mun asiakkaitani. Mä olen kurssilainen.) saamasta kokemuksen riittävyydestä suhteessa hintaan, sen kiinalaisen kouluttajan ja kaverin turvallisuudesta ja sitten kannoin ja huolsin tyyppien kamoja ihan omaehtoisesti (se ei kuulu niiden hommiin, mutta eipä se kuulu munkaan hommiin) . Viidestä kolme saatiin veden alle. Mä puljasin kahden kieltäytyneen kanssa rannassa.

Yritän tällä kertoa sitä, että kuinka liialllinen ja asiaan kuulumattoman vastuun ottaminen ei ole hyvä juttu. Jeesasin kaveria kyllä ihan kivasti ja se on oikeasti mukavaa, mutta minusta tuli hetkellisesti sen jälkeen ylpeä mulkku. Ei siis siten, että luulin osanneeni (en osannut), mutta odotan ihmisiltä ehkä vähän liikoja. Jos itse olen tottunut hoitamaan esim varusteeni, niin odotan että samalla kurssilla olevat hoitavat omansa. Eivät välttämättä hoida. Eikä ainakaan sitten jos minä ehdin hoitamaan ensin. Ja meitä on niin moneksi. Itse haluan hoitaa omani ja jotkut haluavat valmiin paketin ja vain mennä veteen. Ja kohtelevat toisia siten, että heillä on oikeus. Ja heillähän on oikeus. Minulla vain ei oikeasti ole velvollisuutta. Minä olen oppilas. En ole ainakaan vielä töissä asiakaspalvelutehtävissä. Se kurssi alkaa vasta parin viikon päästä.

Ja korostan. Itse itseni tähän tilanteeseen saatoin. Hyvä homma oli se, että huomasin tämän kuvion jo nyt. Ja taas: joillakin elämän alueilla vapaamatkustan varmasti, kun taas toiset pitävät ko. alueita kovinkin tärkeinä. Niin se käy.

Saman vastuunkantamisen huomasin vikalla eli tokalla sukelluksella. Mulla oli ekaa kertaa pari. Tai olen ollut kouluttajan pari ja sehän on helppoa koska se nyt hallitsee itsensä. Nyt mulla oli parina 14-vuotias poika ja minähän aloin kantamaan huolta siitä ja oma sukellus meni siinä. 

Aamuinen ammu relaa -vesipuhvelisotamies

Kommentit eivät kuulemma toimineet. Nyt pitäis.

Havaintoja havaintoja.

Muuten aukenen enemmän tälle ympäristölle. Pikkuasioita huomaan joka päivä lisää. Karaokeakin kävin lurauttamassa pe-iltana ihan selvinpäin ja thaiksi. Duetto paikallisen hierojan (ihan oikea hieroja) kanssa. Siitä tulee vähän mieleen Pohjantähden Leppäsen Aune. Lukekaa kirja niin tiedätte mitä tarkoitan. Hierojalle pitäisi päästä, mutta en tiedä uskallanko.

No onhan ihailu aina imartelevaa. Mihin se sitten perustuu on sitten toinen aisia.

Aamuinen talon kuningas

Ai niin eilen täällä paloi muutakin kuin minä. . Toinen kantakuppiloista paloi. Kurja juttu. Ei niinkään ruoan takia, mutta mesta oli kuitenkin ko perheen kotikin. Ei se pahasti palanut onneksi. Mutta kuitenkin. Harmi juttu.

Öööö. Onkos muuta. Kai tässä on jo riittämiin. Tai lopetin alusvaatteiden ja vessapaperin käyttämisen ja saippuaa en ole käyttänyt saarelle saapumisen jälkeen. Vapaus. Repikää siitä. Ja käsisuihku o n siistempi sekä putki- ja ympäristöystävällisempi. Itseni voisin kyllä pyhäpäivän kunniaksi vaikka saippuoida illalla.

Varokaa pähkinöitä. Ne voivat pudota puusta tai sekoittaa mahan. Pahapaha.

Joose.

Aamupala

Nemo, tuo ärhäkkä pikku pirulainen

Piti vaan saada raflaava kuva tähän. 

Tuntuu kuin olisin ollut täällä pitkään. Ihminen on ihmeen sopeutuvainen.

Sukeltanut olen. Eilen siis jo ekat ja tänään kolme kertaa sukeltamassa ja vajaa tunti snorkkelointia päälle. Ny on väs. Bra so.


Eka sukellus oli mun eka kolmeenkymmeneen metriin. Mentiin pää edellä pohjaan. Se oli aika hienoa. Lievää typpinarkoosia tulin kokeneeksi ja ikävintä siinä on se, että kenttä kapenee ja kaikki on tosi hyvin ja itse ei todellakaan tiedä olevansa narkoosissa. Kuulostaako tutulta? Kun loppupurussa tajusin typpeilleeni niin otti oikeasti päähän. Ei typpeily (ei sille voi mitään eikä se ole sinänsä vaarallista),mutta se vapaaehtoinen brenkulla itsensä samaan tilaan saattaminen osoittautui kyseenalaiseksi. Miksi mä väkisin haluan kaventaa näkökulmaani? Hä? No oma valinta ja itseään sopii syyttää siitä mitä sitä kroppaansa tunkee. Voi toki valita toisinkin.

Hyvä kokemus siis. 

Snorkkeloidessa oli hassua, kun kalaparvi alkoi seurata mua. Mulla on semmoinen fancy neonvihreä sukelluspaita ja sellaiset neonvihreät kalat luulivat mua varmaan niiden odotetuksi jättimäiseksi neonvireäksi messiaaksi ja piirittivät minut pitkäksi aikaa.  Niiden mukana tuli sellaisia oransseja hangaroundeja ja kun yritin ojentaa messiaanisen käteni yhtä kohti siunatakseni sen, niin se päätti pitää totisesti ehtoollista ja syödä jumalansa. No olen anteeksiantava.

Suunnistin suunistukset pois ja viimeinen sukellus olikin ihan vaan sukellus. Relasin kivasti ja näin jättimäisen mureenan ja yksi kala taas meinasi käydä kimppuun. Se näytti hassulta ja oli aika iso ja sillä oli paha alapurenta.  Rannassa kuulin, että se olisi voinutkin käydä kimppuun. Actionia Andamaninmeressä.

Muuten vesi on lämmintä (30) ja näkyvyys hyvä ja korallia piisaa. Azoreilla oli ehkä vähän hienompaa, mutta kylmempää. Sää on jännä. Vaihtelee usein. Lämpö ja tuuli pysyy tasaisena, mutta väliin sataa aivan, no reippaasti, ja välillä paistaa oikein nätisti. Kuvia en oikein ole ottanut juuri sen takia, että en ole viitsinyt kuljettaa kameraa mukana.

Koto

Gekot huutaa ja kaikki tahtoo kaikkea. Kouluttajan kanssa oli aiheesta keskustelu. Se haluaa myydä asiakkaille tavaraa (mikä on täysin ok ja kyllähän lypsylehmä ostaa), mestoilla on yksi 17-vee tarjoilijapoitsu joka haluaa suomalaisen tyttöystävän ja puhuu siksi Suomea (voin välittää yhteystiedot, mutta valitettavasti se haluaa muuttaa Suomeen), hyttyset haluaa mua. Mä haluan olla haluamatta mitään. Ei onnaa. Ei ehkä tarvitsekaan onnata. Mulla oli tästä joku tosi diippi ajatus, mutta en mä muista sitä. Valtameri huuhtoo kaiken pois.


Kunhan päivät eivät valuisi kuin kusi karheaa lankkua pitkin.


Varastettu repliikki. Ei maar. Hyvinhän täällä menee. Kouluttajan kanssa tullaan toimeen ja varmaan molemmat vähän kaipaavat seuraa (mä olen ainoa oppilas. Muutenkin täällä on todellä vähän jengiä.) ja tekemistä (fyysistä ja henkistä) on tarpeeksi. Tarkenee kiitettävästi. Huomenna on bileet ja mut on kutsuttu. Toiseenkin paikalliseen ravintolaan tingin alennukset. Ekaan tuli ilman yritystä. Nyt käytin aliasta kommunikaatiometodina. Yhden yön olen ollut ja voin olla toisenkin. Jeejee. Ja meressä on haastetta ja iso nöyräksitekijä se on.

Stressin väheneminen leventää havainnointikykyä. Nyt jo viidakko ja sen linnut ja liskot ja äänet ja tuoksut peittävät aggregaattien metelin.

Vai olenko vain sopeutunut?

Hellepäiviä sinnekin.

Joose.

Ja juu. Se Nemo löytyi jo. Aggressiivinen pikku pesänrakentaja.

La isla bonita

Moikka mussukat.

Nyt sitten olen saarella ja ihmettelen mihin tuhatjalkaiset tarvitsevat niin montaa jalkaa. Toisaalta ne ovat mestareita käyttämään niitä tuhatta jalkaansa. Ja on se coolimpaa kuin matelu.  Tälläisiä mietin.

Eilen en tehnyt tai tavannut ketään. Tai tapasin muutaman herra ja rouva osterin jotka katumoporavintolan poitsu teki minulle lounaaksi. Olivat hyviä. Muuten makasin hotellissa. Tai ostin parit paidat ja shortsit ja hatun ja aurinkolasit. Nyt ei tarvitse ostaa mitään. Tai tänään ostin maskin ja snorkkelin. Ja kuulin että koko sukellushoito maksaa vähän enemmän kuin ajattelin. No on kai minulla siihen varaa. Ja täällä saarella ei ole mitään ostettavaa paitsi ruoka. Tosin piikki on auki, joten se voi kasvaa yllättävän pitkäksi.

Pitkäpiimäistä talousjaarittelua. Kumma kyllä, että sitä ulkomailla alkaa heti kauhean pihiksi. Ikään kuin se olisi ulkomaiden velvollisuus, että siellä saa rällätä halvalla ja sikahalvalla. Jos on vain kohtuullisen huokeaa, niin se on sitten jo henkilökohtainen loukkaus. Mutta totisesti: on se reilua, että rahat kulkevat tännekin päin. Kyllä on. Vaikka meitä länkkäreitä huijattaisiinkin. Mutta miettikääpä ketä me huijaamme.

No siis eilen ei muuta. Paitsi, että tohtori Titi tempaisee minulle parin viikon päästä b-hepatiittirokotteen toisen piikin ja antaa malariatabut. Tuli sekin hoidettua. Kävi helposti. Äänikirjoja yritin kuunnella, mutta se vaatii totuttelua. Vaikea suvaita lukijoiden tulkintaa. Narsisti minussa ei siedä muita esiintyjiä näääääs. Ei maar. Kalevala Virmavirran lukemana on paikka paikoin aivan hillitöntä kamaa vuoroin kielen, sisällön, ilmaisun tai oman mielikuvan Virmavirrasta porilaisena taparikollisena takia.

Aamusella siirryin siis saarelle. Oli aaltoisa matka. Mesta on jee ja asumus jee ja jee. Agregaatit vain jylläävät vähän joka nurkalla. Niin ihminen etsii paratiisia ja haluaa sinne kaupungin mukavuudet. Tulos on mitä on.

Valivali miumau. Lopetan valittamisen heti.

Kävin jo ekalla sukelluksella. Nopeasti ne perusasiat muistuivat hetken kelailun jälkeen mieleen, mutta nöyrä pitää olla. Helposti sitä kuvittelee itsestään liikoja. Samalla sukelluksella oli yksi suomalainen äiti ja hänen 14-v poikansa ja minä kaikkine neljine sukelluksieni kanssa olin ihan sikapro. Tai en ollut. Tunsin sen halun esittää sikaprota, mutta olin nöyrä. En esittänyt nöyrää . Tunnistin vain yhden oman luonteeni heikkouksista ja annoin sen olla ja keskityin tehtäviin. Ei aina niin kaunista eikä kiehtovaa, mutta tälläinen mä olen.

Saarella ei muuten syödä sikaa. Muslimimesta. Ja se että ruoka ravintolassa maksaa 2.5 euroa ei pitäisi olla valittamisen aihe. Nämä eivät liittyneet toisiinsa mitenkään. Lienen vähän väsynyt, ha.

Oho. Tuli pimeä ja kello ei ole vielä seitsemää. Minkäköhän laisia mörköjä täällä pimeässä liikkuu. Varaaneita on jo näkynyt. Ja hyttysiä. Ja perhosia. Ja lehmiä.

Ja nyt alkoi sade. Ihan kiva. Peittää lähes alleen agregaatin. Ja sateella on sateen jutut.

Terppa toverit.