La isla bonita

Moikka mussukat.

Nyt sitten olen saarella ja ihmettelen mihin tuhatjalkaiset tarvitsevat niin montaa jalkaa. Toisaalta ne ovat mestareita käyttämään niitä tuhatta jalkaansa. Ja on se coolimpaa kuin matelu.  Tälläisiä mietin.

Eilen en tehnyt tai tavannut ketään. Tai tapasin muutaman herra ja rouva osterin jotka katumoporavintolan poitsu teki minulle lounaaksi. Olivat hyviä. Muuten makasin hotellissa. Tai ostin parit paidat ja shortsit ja hatun ja aurinkolasit. Nyt ei tarvitse ostaa mitään. Tai tänään ostin maskin ja snorkkelin. Ja kuulin että koko sukellushoito maksaa vähän enemmän kuin ajattelin. No on kai minulla siihen varaa. Ja täällä saarella ei ole mitään ostettavaa paitsi ruoka. Tosin piikki on auki, joten se voi kasvaa yllättävän pitkäksi.

Pitkäpiimäistä talousjaarittelua. Kumma kyllä, että sitä ulkomailla alkaa heti kauhean pihiksi. Ikään kuin se olisi ulkomaiden velvollisuus, että siellä saa rällätä halvalla ja sikahalvalla. Jos on vain kohtuullisen huokeaa, niin se on sitten jo henkilökohtainen loukkaus. Mutta totisesti: on se reilua, että rahat kulkevat tännekin päin. Kyllä on. Vaikka meitä länkkäreitä huijattaisiinkin. Mutta miettikääpä ketä me huijaamme.

No siis eilen ei muuta. Paitsi, että tohtori Titi tempaisee minulle parin viikon päästä b-hepatiittirokotteen toisen piikin ja antaa malariatabut. Tuli sekin hoidettua. Kävi helposti. Äänikirjoja yritin kuunnella, mutta se vaatii totuttelua. Vaikea suvaita lukijoiden tulkintaa. Narsisti minussa ei siedä muita esiintyjiä näääääs. Ei maar. Kalevala Virmavirran lukemana on paikka paikoin aivan hillitöntä kamaa vuoroin kielen, sisällön, ilmaisun tai oman mielikuvan Virmavirrasta porilaisena taparikollisena takia.

Aamusella siirryin siis saarelle. Oli aaltoisa matka. Mesta on jee ja asumus jee ja jee. Agregaatit vain jylläävät vähän joka nurkalla. Niin ihminen etsii paratiisia ja haluaa sinne kaupungin mukavuudet. Tulos on mitä on.

Valivali miumau. Lopetan valittamisen heti.

Kävin jo ekalla sukelluksella. Nopeasti ne perusasiat muistuivat hetken kelailun jälkeen mieleen, mutta nöyrä pitää olla. Helposti sitä kuvittelee itsestään liikoja. Samalla sukelluksella oli yksi suomalainen äiti ja hänen 14-v poikansa ja minä kaikkine neljine sukelluksieni kanssa olin ihan sikapro. Tai en ollut. Tunsin sen halun esittää sikaprota, mutta olin nöyrä. En esittänyt nöyrää . Tunnistin vain yhden oman luonteeni heikkouksista ja annoin sen olla ja keskityin tehtäviin. Ei aina niin kaunista eikä kiehtovaa, mutta tälläinen mä olen.

Saarella ei muuten syödä sikaa. Muslimimesta. Ja se että ruoka ravintolassa maksaa 2.5 euroa ei pitäisi olla valittamisen aihe. Nämä eivät liittyneet toisiinsa mitenkään. Lienen vähän väsynyt, ha.

Oho. Tuli pimeä ja kello ei ole vielä seitsemää. Minkäköhän laisia mörköjä täällä pimeässä liikkuu. Varaaneita on jo näkynyt. Ja hyttysiä. Ja perhosia. Ja lehmiä.

Ja nyt alkoi sade. Ihan kiva. Peittää lähes alleen agregaatin. Ja sateella on sateen jutut.

Terppa toverit.