Shopping in B-city.
Eilinen kului tosiaan ihan leffaa katsellessa ja pari Samgson-Manaoo pudotellessa. Katselin animaation. How to train your dragon. Se oli hyvä. Suosittelen. Ja sit nukkumaan siinä vähän ennen kymmentä. Nukkumaan meno oli kropan päätös. Saarella oppi heräämään aikaisin.
![]() | |
Bangkok |
Eli pitää varoa mitä toivoo. Toiveet saattavat toteutua. Mäkin olen monta vuotta toivonut, että musta tulis aamuvirkku ja nyt se näyttää todelta.
Heräsin sitten vähän ennen seitsemää ja ei muuta kuin aamupalaa (oi. Oli ihana aamupalastaa rauhassa ja yksin. Ja taas on ristiriitaista, koska sosiaalisen elämän puute alkaa vaivata) rinnan alle. Sitten lähdin markkinoille.
Ne oli isot ja siellä myytiin ihan mitä vaan. Shoppasin vähän ja join elämäni parhaimpiin kuuluvat kahvit. Ihmettelin eläinmyyntiä ja muutenkin tallustelin siellä viitisen tuntia edes takas. Enkä kaikkea edes nähnyt.
Kekkaa kala |
Sitten palailin kämpille ajatuksena mennä päikkäreille,
Mutta ei. Ei nukuta, Kutittaa kyllä käsivarsista ja ihottumaakin alkaa näkyä. Ostin kortisoonia pahimpaan hätään.
Diagnoosini asiaan epämääräisessä järjestyksessä:
- sukeltajantauti. Epätodennäköinen, koska sukelsin viimeksi tiistaina ja sitä ennen sunnuntaina. Tiistaina max syvyys 3m. Ellei sitten joku toooosi hidas kudos (aivo?) ole tässä kuuden viikon aikana saturoitunut ja nyt se sitten vapauttelee kaasuja pihalle,
- Allergia. Jos olen allerginen vetyperoksidille (tai mitä ne nyt sitten noissa valkaisuaineissa käyttääkään), paikalliselle pesuaineelle, jotenkin altistunut paikalliselle ruualle
- Joku helvetin syyhypunkki, jonka on voinut tulla vaikka bussin viltistä johon kääriydyin aika tiiviisti.
- Paikalliset balsamituotteet. Ostin toissapäivänä paikallista tiikerisalvaa ja olen sitä käyttänyt sitä lähtien. Se on tujua tavaraa,
- Joku muu. Mikä? Emmäätiä.
No. Kattellaan rauhassa. Jos ei rauhotu niin pitää varmaan maanantaina käydä lekurissa.
Eli vähän tylsää siis on, kun pitää sairauksista jaaritella. Ja on tylsää. Myönnän sen. Taas on tullut todistetuksi, että ilman seuraa sitä on vaikeaa. Kaikista kommenteistanne olenkin ollut todella kiitollinen (ja tämä ei ole kommenttien herutus. Jos joku asioistaan haluaa kertoa, niin mielummin facebookin puolella). Ne ovat pitäneet koti-ikävän poissa ja miehen muutenkin kohtalaisen järjissään.
Et simmottis. Ehkä vois tästä mennä katsomaan paikallista chinatownia tai nettiin katsomaan, josko jossakin olisi paikallinen potkupallopeli. Se olis nastaa, Menen,
Mo.
PS. Ei oo pelejä. Tai on. Maajoukkue pelaa Chelseaa vastaan. Peli on tosin Palestiinassa. Vähän pitkä taksimatka.
pps: Lukaisinpa juuri uutiset. Ei muuta kuin että voi vittu! Surettaa aivan kauheasti.
pps: Lukaisinpa juuri uutiset. Ei muuta kuin että voi vittu! Surettaa aivan kauheasti.
![]() |
tolla mä tulin. Mut mitä toi äijä tekee vasemmassa reunassa? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti