Yllättävän haikealta lähteminen tuntuu. Niin kai se on aina. Liikkeelle haluan, mutta ei haluaisi hyvästellä.
Vain hankaluus pysyy :)
![]() | |
Mä sain kuvattua auringonsäteitä |
No. Toisaalta ihan mukava mennä katsomaan muitakin mestoja, kun kerran täälläpäin ollaan ja ehkä itsetutkiskelu voisi jäädä pariksi viikoksi hautumaan ja voisin heittäytyä vastuuttomaksi turistiksi. Muutenkin olisi ehkä aika ottaa pää pois omasta perseestä ja katsella mitä ympärillä tapahtuu ja alkaa tulkitsemaan sitä niillä opeilla mitä itsestäni olen saanut.
Et silviisii.
Onkohan mulla muuta? On toki, mutta ne on niin tuntemattomia asioita, että en osaa kielellä niitä kertoa. Enkä näin julkisesti ehkä haluakaan. Mielelläni mä kuulisin mitä muille kuuluu.
Eli vähän tämä reissu ja asioista kirjoittaminen taitaa lähestyä loppuaan. Ilmassa on selkeästi loppukesän soundi (vaikka siis täällä ole mikään ilmasto muuttunut mihinkään) ja jotakin muutosta johonkin suuntaan kaipaan. Niinkuin kaipaan ruisleipää, oltermannia ja metukkaa. Niinkuin kaipaan ystäviä. Niinkuin kaipaan rakasta. Niinkuin kaipaan perhettä.
Jännä homma sinänsä. Kaikkia näitä asioita kaipaan ja sen pystyn ilmaisemaan, kun olen kaukomailla. Distance makes union possible - niinkuin joku joskus jossakin sanoi. Tai ei sen aina toki tarvitsisi niin olla, mutta ilmeisesti mun aivot hälyyttelee vähän liian herkästi jostakin vaarasta, jos joku tulee liian lähelle liian nopeasti. Usein ehkä turhaan, mutta minkäs teet jos reaktio on patologinen.
Tai voi sitä pysähtyä, hengittää, miettiä ja toimia. Se on tän matkan anti ja motto tulevaisuudelle. Teoreettinen mahdollisuus vapauteen. Ja se vapaus lienee vapautta omista automaatioistaan. Vapaus valita oma toimintansa.
Sinne on vielä matkaa. Ja enemmän ja enemmän tässä vasta niitä omia automaatioitaan kartoittaa.
No saatiinhan tähän vähän oman navan kaivelua. Siitäs saitte.
Muuten mitäs tänne. Joku ihme päävamma mulla on. Pää on kipeä ja sukeltaessa tuntuu epämukavalta. Voipi johtua ihan suolatasapainon epätasapainosta. Olen juonut vettä, mutta ehkäpä kivennäisaineita ei ole tullut otettua tarpeeksi. Kokeilen siis elektrolyyttejä. Tai sit on joku onkalotulehdus. Tai polyppeja päässä. Tutkimma tilannetta. No worries.
Asiat muutenkin järjestyy: sain Oulusta kämpän elokuussa viikoksi, mikäli mun täytyy sinne mennä. Ja ny on DM numerokin. Jipii.
Mikäs tässä. Pieni viileä tuulenvire huuhtelee. Illalla isohkot läksiäiset (paikalla paikallisia ja koko Suomi-yhteisö) Patokin rannalla. Jääsaavit ja bisset on hommattu. Viskit ja blandikset vielä pitää käydä shoppaamassa. Ja ehkä vähän sipsiä sun muuta sälää. Kamat on purettu ja pesty ja valmiina pakkausta varten. Huomenna piikkien maksamiset ja hyvästelyt ja heippa ja kiitos vaan hela kööri.
Hyvästely on perseestä.
![]() | |
MOT |
voi Moody, mitä suuria (oikeesti!) ajatuksia ja loppupäätelmiä. taas hyvä reissu, sit kuitenki, maailmalle ja itseen. ja onhan se mentävä kauas et näkis lähelle, eiks se aina mee niin sit kuitenki? Asiat järjestyy kun antaa niiden järjestyä ja muistaa hengittää. myös veden alla mut vaan sillon ku on regu. sukeltajan tyttären suuria ahaa-elämyksiä. meil on pian enska. kerkeeks suomee kattelee sekoilua linnan pihalla? check www.turku2011/alvilda-abo. tuu käymään jos kerkeet! tääl ollaan ja Asla ei unohda eläintarhareissua hevillä. eikä humpalla. ehe ehe. vain hankaluus pysyy. pusmoi.
VastaaPoista